sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Viikko 38 kätköilyä, mestiksiä ja kyläilyä

Tällä viikolla tuli keksittyä uusi harrastus ja on siitä koiratkin saaneet osansa, nimittäin lenkkien muodossa. paljoa en aio näillä sivuilla siihen paneutua, mutta tietenkin, jos jotain mielenkiintoista esiintyy, niin ehkäpä tuostakin mainitsen :)



Aksaharkkojen jälkeen yhden kätkön etsintä :)
Viikolla iski sit lenssukin päälle, joten tuntuu, että kaikki lihasten toiminnat tapahtuu enempi viiveellä kuin normaalisti, no kuumetta kuitenkaan ei ole, joten...

Sunnuntaina Parsonien mestiksiin Espoon Puolarmetsään...paikalle oli tullut melkoin joukko mukavia koiria röllimöllit aloitti kisan ja odottelimme vuoroamme...

Akun rata

Akun kanssa olin, kuten odotinkin melkolailla myöhässä...ja muutenkin meni soheltamiseksi tuo rata kepit erityisesti ja muutenkin hiukan laveilla linjoilla...kokolailla Akumainen kisarata, pikkasta hienosäätöä vaatii vielä

Ellan rata

Sen sijaan Ella pääsi yllättämään positiivisesti :) tosin pääsin tuota lämmittämään viereisellä kentällä ennen starttia ja tein pienen vauhtipätkän (ehkä 15 estettä) ja siinä jo oli vauhti mahtava :) Oikeastaan ei muuta huonoa, kuin keppien sähellykset molemmissa päissä...ja itse hiukan myöhässä ohjauksissa, niin Ella joutui kyselemään ohjauksen perään...Vaan on se Super Ella <3 vaan olenhan minä sen tiennytkin, joskus vaan on ollut niin syvällä piilossa :)

Ja tulosluetteloa



Kuten luettelosta ilmenee on Ella paras mini 1 koira ja Ykkösluokkalaisistakin toinen...harmi vaan, että oltiin kilpailun ulkopuolella...jospa sit kisoissakin :) Akun tulos ei tähän sopinut, mutta sijoitus oli 24 (Tulosluettelon kuva Marju Kiri)

Kisan jälkeen lähdimme Kirkkonummen Långvikiin katsomaan Ellan tytärtä Biancaa...onpa tyttö kasvanut :)




Ja saatiinpa sielläkin taas ärinät käyntiin :)

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Viikko 37. hyllyjä hyllyjä

Maanantaina 8.9. Oli Forssan pussikoirien Agilitymestaruuskisat. Osaltamme tuo taisi jäädä yleisön viihdyttämiseksi, no Ellan kanssa ei mitään tavoitteita ollutkaan, olihan vielä mammaloma tauko virallisesti päällä (loppuu seuraavana perjantaina), eikä harjoituksissakaan ole käyty kuin kerran tätä ennen.

Ellan rata

Niinhän siinä kävi, että vanha (vaiva) toimi tuossakin ja nenä oli maassa lähdöstä alkaen, vauhti kyllä oli hyvää sitten, kun vauhtiin sai...jopa melkeinpä parempaa, kuin Akun kanssa :) Hylkäys kuitenkin koitti, kun karkasi peränurkassa A esteelle uudelleen. No hyviä viitteitä tuossa antoi kyllä vauhdista, mutta vielä on paljon tehtävää, että kisakuntoon saa.

Akulle oli hieman odotuksiakin, mutta tänään ei tuo Pasi oikein ollut Akun mieleen, tai ainaskin kiinnosti normaalia enemmän...kovasti ainakin vaikutti suoritukseen

Akun rata

Hylkyhän niistä tuli kolmesta kiellosta, muutoin meni kyllä kohtuullisesti, taisi jalat osua kontakteillekin :) kovasti kyllä kavereita tuntuu vieläkin naurattavan tuo, kun Aku katsoo tuomaria puomilla ollessaan, että mitä sä mua seuraat :D ...ja kyllä se naurattaa jo itseäkin :D

Torstaina harjoiteltiin kentällä Taija Salokannel:in opissa, hyvät oli harkat taas, tosin meille toi ylimääräistä haastetta Taijan namikippo. Aku kyllä aina muisti seurata, missä Taija menee ja kun näkyi, niin ampaus sinne jos sieltä saisi palkan suoraa, eikä tekemisen kautta. kyllähän sinne lopulta päästiin tekemisen kauttakin ;) ja Aku sai ansaitsemansa palkan :)

Perjantaina oli Suvin ylimääräiset harkat, normaalit kun usein jäivät tuon maksullisen kouluttajan alle. Eihän meidän sinne pitänyt mennä, mutta kuitenkin ihmeellisesti sieltä itsemme löysimme :) ihme juttu :D
Rata oli periaatteessa sama, kuin eilinen Taijan rata, mutta pituus este oli poistunut ja keinu tullut lisänä, tosin eri paikkaan, muutenkin melkolailla kiemurampi...Ellan kanssa tuota väänsimme alkuun ja kyllähän se lopulta onnistui sekin :) Välissä oli kaikki muut (maksikoirat) ja me Akun kanssa viimeisinä...siinä tehtiinkin sellainen "viritys" että muut paikalla olijat tulivat radalle seisoskelemaan (häiriötekijöiksi) ja aika hyvin siihen nähden rata meni, taisi ainoastaan yhden putken sisäänmenossa olla haittaa, kun molemmilla puolilla seisoi ihmiset :) lopuksi vielä kontaktiharkkaa pikkasen...melko hyvin osui kontakteille :)

Lauantaina 13.9 mentiinkin taas vaihteeksi kisoihin Hervantaan. Siellä oli Tampereen Koiraurheilijoiden järjestämät kisat. Aamulla oli kotoa lähtö vähän seitsemän jälkeen...ei nää aamulähdöt sovi mulle, kun kuitenkin haluaa olla ajoissa paikalla...

A rata oli varsin kivan oloinen (pitkää suoraa, eli juosta saisi) :)

A Agilityrata tässä

Olishan se ollut kiva rata, kun vaan olisi muistanut ohjata. A.lle mennessäkään ei minkäänlaista ohjausta, tosin olis voinut aatella että Aku sinne menee muutoin, mutta hyvin väisti tuon viimehetkellä :/ No ei tuossa radassa muutoinkaan juuri kehumista ollut...viimeinen "niitti" tuli kun hyppäsi renkaan sivusta, enkä ehtinyt korjaamaan ennenkuin hyppäsi seuraavan esteen ja siitä hylly :/ Ja valtavan puhtaat kontaktit, ei minkäänlaista kosketusta alastullessa;) ...tosin jos lajia tuntemattomille tiedoksi, että niihin pitäisi koskea.

B rata oli myös Agilityrata, eli tässä:

B Agilityrata tässä

Lähdössä pysymisvaikeuksia. Ja kieltämättä tuo vaikutti renkaan suoritukseen, kun eipä näyttänyt renkaassa (2. este) juurikaan ohjausta olleen ja tuon jälkeen persjättö...vaikka olin alkuun tuohon suunnitellut Jaakotuksen, niin Aku olis tullut lähes suoraa kolmosesteen yli keppien ykkösväliin...no ei se aina  mee niin kuin suunnittelee...ei ees joka kerta :) Vaan nyt kun meni laajempaa reittiä, niin tuli kepeillekin aivan vika suunnasta...ja siitä kieltovirhe. Toine  kieltovirhe tuli muurilta ja kolmas jälleen A:lta...josta sit Hyllykin paukahti. Kuullostaa selittelyltä, mutta voisko noiden väritykset olla jotenkin sellaiset, että eivät sovi Akun silmään ja sen takia välttelee niitä, kun ei tuollaisia "ongelmia" ole ennen ollut. Olihan melko kirkas päivä ja värit tuollaisen hailakat...no oli siinä kyllä paljon omaa huonoa ohjaustakin...ja auttamattomasti myöhässä oloa myös...vaikka se on positiivista, että Akulla on vauhti parantunut :)

Tuolta lähdettyämme poikkesimme kylässä katsomassa, miten Bruno (Einari) on kotiutunut. Kovasti oli poika kasvanut ja niin iloinen oli erityisesti äitinsä nähdessään :)



Aku ja Ella Seilan ja Markuksen sylissä :)

Sunnuntaina olikin vuorossa vapaapäivä. Kävin koirien kanssa kahden ja puolentunnin lenkillä. Matkaa kertyi 12,5 km, eli ei kuitenkaan mitään rakettivauhtia :) Kaunis oli ilma ja paikoin liian lämminkin takki päällä kulkea :) Lopussa vielä maisemia Sammakkolamminkalliolta :)


Olis sitä voinut ottaa eväätkin matkaan, siks mukavan tuntuinen keli oli :)

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Viikko 36. Vierailijoita talossa

Syyskuu alkoi maanantaina ja pikkuhiljaa kelitkin muuttuvat syksyisiksi, tosin nyt ollut sellaisia parempia syyssäitä, eikä tuota normaalia harmautta, paitsi ehkä aamu-usvaa.

Kaveri Sanna tuossa loppukesästä kyseli koiria hierottavaksi, kun opiskelee koirahierojaksi Tampereen Koirahierojakoulussa. No minä tietenkin ilmoitin meidän koirat mukaan ja pääsimmekin projektikoiriksi. Keskiviikkona Sanna kävikin ekaa kertaa tutustumassa koiriin ja tuntui, että koirat ainakin tykkäsivät, Aku kuulemma melkein nukkui käsittelyssä :)
Kyllä tuolta Sannalta muunlaisiakin monipuolisia palveluita koira-alalla saa, kurkatkaapahan linkin taakse http://www.kultahanta.fi/ niin sieltä löytyy lisää :)

Torstaina harkattiin kentällä Jaakkolan Tiinan opissa ja melkoisen syherön se Tiina oli jälleen saanut aikaiseksi, vaan kyllä tuo selvitettiin ennen kuin ilta pimeni :) Itseasiassa taisi Tiina, kuten jokunen muukin kouluttaja sanoa viimeaikoina, että ohjaustekniikat alkais olla kunnossa :)

Lauantaina Sinikka meni aamusta hakemaan lihakuorman Paijalta http://www.paijantilateurastamo.net/ taisi olla 50 kiloa, kun toi...tosin ei se kaikki itselle jäänyt, osa meni naapuriin ja osa lähti Tampereelle Choccon, Diegon ja kumppanien ruuaksi...itseasiassa kävivätkin iltapäivällä hekemassa :) ja olihan siellä Diegokin mukana, jolle Ella pääsi hieman antamaan kurinpalutusta :)




Poseerata täytyy silti muistaa :D

Aku aattelee, että joko niitä nyt palautetaan ?


Älä enää, mä olen ihan poikki jo :)
Ja kun vierailijoita oli, niin sunnuntaina oli sit Eemeli kylässä :)

Sama meno jatkui, pentujen tavoille opettamista. Ehkä tuo jäi hieman vaiheeseen, kun jos jollekin pennulle antoi koulutusta, oli toinen samantien persuksissa kii :)


Eräänlainen juna

Mua ei nähdä täällä, kun mäkään en näe mitään


Aina tätä samaa

Mä osaan jo rappuset kulkea

Nuuhkuttelutalkoot

Ella näyttää kaivamisen mallia...ja Aku on tulilijalla (korvatkin takana, kun maata lentää niin että) :D

Pääsi Eemelikin kaivamaan :) Saanut myös korviinsa (oikeaa) ruskeaa


Porukalla tämä on kivempaa


Mä olen jo väsy.
Kumma kyllä molemmista kodeista kuului samansuuntaista juttua jälkeenpäin, että pennut olleet illan hiljaisia kotona ja viettäneet aikansa pääasiassa nukkumalla :)

Tervetuloa vaan toistekin, jos välillä täytyy päästä paineita purkamaan :)