lauantai 28. joulukuuta 2013

Vuoden viimeiset


Keskiviikon harkkavuoromme oli peruttu (ihme juttu 25 päivänä;) ) (tai kauniimmin sanottuna) yhdistetty torstain vuoroon...tosin silloinkaan ei ihan perusharkkoja ollut, vaan alkuun suoritimme kisanomaisen radan.
Minit aloitti ja Ellan kanssa lähdimme ensimmäisinä..ihme sohellusta koko aika, ei siis minkäänlaista ohjausta itseltä...koira nyt taisi tehdä minkä pystyi.
Toisena oli Lucia ja Flo..ja Me jälleen Akun kanssa kolmansina (kokoluokan vaihduttua mediksi) ..ja taas samat kuviot...Tuntui kuin ei koskaan olisi tehnyt agilityä :(

Sen jälkeen kun kaikki olivat radan suorittaneet vuorollaan, otettiin tuo sama harjoituksena käännetyssä järjestyksessä...kuis ollakaan meillä meni hienosti molempien koirien kanssa tuo harjoituksena...kai sitä oli jotenkin huonolla asenteella liikkeillä alussa...tai sit päivällä tehty 13 km:n lenkki tuntui kartturin ohjauksissa :/

Lauantaina 28.12 Oli vuorossa osaltamme viimeiset epikset tältä vuodelta. (kun ei enää ole muita tiedossa)
Paikkana oli Panelia ja siellä Rauman Käyttö ja Seurakoirien http://rks.fi/ Sika-Areena. Kuten nimikin antaa ymmärtää, paikka taitaa olla entinen sikala, joka otettu näin hyötykäyttöön :)

Sain puhuttua itseni ympäri ja otin molemmille koirille kaksi rataa. Akulle Medi mölleihin ja Ellalle kisaaviin ykkösiin. Minimöllien ollessa radalla katselin, että aikas nenä maassa menee useat koirat, joten voi olla haastetta Ellan kanssa.

Kokeilin Akun kanssa "uudenlaista" lämmitys systeemiä, koirat olivat molemmat autossa ja kävin pelkästään Akun kanssa lämmityslenkin, kun ennen on ollut molemmat mukana, niin Aku kerää kierroksia jo tuolla...nyt oli meno rauhallisempaa ja yhteistyö tuntui toimivammalta, valmistautumisvuoromme ollessa tulimme lähistölle, mutta ei kentänreunalle saakka vartoilemaan lähtövuoroa, vaan lähtöön tulimme vasta vuorollamme. Se tuntui auttavan ja Aku pysyi molemmilla kierroksilla selvästi viileämpänä kuin tähänmennessä olleissa kisoissa.

http://www.youtube.com/watch?v=9Hc29xRW6bc&list=PL9e4MVxd9GBayCcbaR1Gw6yDaSQOkkdm-&index=10

Videolla Akun eka rata, jolta tuloksena 16 sekkaa yliaikaa ja 15 virhepistettä. Toinen parempi rata meni aikaan -9,46 eli alle ihanneajan ja 10 virhepistettä (puomin alastulo kontakti ja putkeen mennessä kielto) muutoen loistava rata...Upea koira <3

hienosti meni (melkein) tosin tuo radan pituus ei varmaan ole oikea, joten vauhti ei ehkä kuitenkaan noin kovaa ole

Ja vaikka tuloksissa lukee mun kohdalla, että FIN, ei se tarkoita, että kisa oli joku Muu Suomi- Rauma kilpailu :D heillä vaan ei ollut tiedostossa ForPK lyhennettä...ehkä enskerralla sitten :)



Kuten tuossa etukäteen arvelinkin, niin vaikeaa oli Ellan kanssa ekalla radalla. Hivenen tahtoi nenä viedä ja sit kun lähdettiin, niin taas mentiin...ja minä auttamattomasti myöhässä :/
Niinhän siinä kävi jo lähdössä...lähtöön jäätiin haistelemaan ja sitten vauhti päälle ja puomille...vaikka putkeen piti mennä...eli siitä siis hylky heti alkuun...ei siitä sen enempää.

Toiselle radalle saimme koottua (minut) ja lähtökin onnistui hienosti ja se putken pääkin löytyi nyt...vaikka ei videolla näykään :/

http://www.youtube.com/watch?v=oHAln94T__Y&list=PL9e4MVxd9GBayCcbaR1Gw6yDaSQOkkdm-

Muuten melko kiva rata, ainoa että jätin "oven" auki tuohon 15 hypylle ja kurvasi siitä ohi ja putkeen joten hylky oli väistämätön :/ Muuten hyvä rata...tosin linjat oli hieman "laveat" ahtaassa Areenassa.

Tähän se sit loppui tältä vuodelta Agiltyharrastuksemme. No ensivuonna jatketaan kahta kauheammin. Ekat harkat 2.1 ja Epikset 6.1 Ylöjärvellä...sit ekat kisat 11.1 Lempäälässä, että ei tässä ajankulua puutu ensivuonnakaan :D

Lopuksi Hyvää Uutta Vuotta kaikille ja muistakaahan raketteja ampuessa, että lähistöllä voi olla eläimiä, jotka pelkäävät niitä ja kärsivät niiden paukkeesta. Itse kaksi sellaista koiraa omistaneena tiedän, että tuo on hirveää kärsimystä paukkuaralle koiralle.

Ja tietenkin vielä lopuksi. Kiitokset kaikille blogejani vuoden varrella lukeneille, toivottavasti olette viihtyneet niiden äärellä. Toivotaan myös, että sama tahti jatkuu ensivuonnakin ja tulisi tulospuoleltakin kerrottavaa hieman enempi :) 

torstai 26. joulukuuta 2013

Loppuvuoden kuulumisia

Viime blogissa jo kirjoitin, kun oli ruokaa hankittu koirille. Lisääntyi tuo ruoka vielä hivenen, kun töissä ollessa satuin huomaamaan 9tien varrella auton alle jääneen peuran. Siitä sit soitto Sinikalle, että soittaa poliisille, että josko tuon saisi koirille ruuaksi.
Kului pari tuntia ja S sai soiton, että olisi nyt hänellä peräkärryllä, mihin tuodaan ? :) Siinäpä sitten meni jouluvalmistelutkin hieman uusiin puihin, kun tuli tuo peuran ruoaksi jalostaminen väliin.

tästä se lähtee

Sen verran tuli tuosta tavaraa, että meillä pakastimet tulivat täyteen ja ylikin, joten osa tuosta myytiin "omakustannushintaan" Sannalle, jolla myös useampi barffaava koira. Heidän kertomuksiaan voi lukea täältä https://www.facebook.com/pages/Tyyne/591468594235733?fref=ts

Tuossa menikin useampi päivä mukavasti, että saatiin kaikki jalostettua syötävään muotoon, jauhelihaksi asti.
Homma kun saatiin selväksi, niin piti hakea vielä yksi pakastinkin lisää, että saadaan kaikki kylmään. Onneksi löytyi Tori.fi:stä pieni ja halpa Toijalasta, joten sekin asia järjestyi mukavasti.

Joulukuun 15 oli suuri päivä meillä, nimittäin Akun 2 v syntymäpäivä

Ellalle tuo lakki taitaa olla numeroa liian suuri :D
Siinäpä tuo ajan kuluminen kokolailla olikin. harkkoja jokusia (melko hyviäkin) ja lenkitystä...vuoden loppuun tavoitteena 1500 km, ei ainaskaan tässä vaiheessa paljoa puutu :)

Joulukorttikuva viimevuodelta



ja tältä vuodelta

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Viikot 48 ja 49

Alkuun ei mitään mainittavampaa tapahtunut. Ruokaa haettiin koirille, mistä ainaskin Ella näytti olevan innoissaan :)

Nää on mun, miettii Ella selvästikin :) Peuranluita ja lihaa



Tuotiin sit tälläviikolla kuorma Paijaltakin sianlihaa yms. Josta Aku taas innoissaan...tosin osa meni naapuriinkin
Lauantai iltana oli kylän talolla pikkujoulut, joissa palkittiin ahkeria liikkujia vuoden varrelta. Eli siis kyläläisiä, jotka merkanneet nimeään kävelyvihkoon. Tuossa sijoituin kolmanneksi ja saiN "vuoden tulokas" maininnan :) ja S-ryhmän lahjakortin


Sunnuntaina olikin vuorossa osaltamme Agilitykauden päättävä kisa Lempäälässä. Mukava lähtöaika, kun eka rataantutustuminen 11.05. Tosin itsestä tuntui aamulla, että sai nukkua liikaa ja tuntui, että ei saa kroppaa hereille...

Sen verran hyvissä ajoin oli alku valmis, että pääsimme jo etuajassa tutustumaan rataan ja kisan aloitusajaksi tuli tuo 11.05.

http://www.youtube.com/watch?v=iVdVnKJNKdY&list=PLBE1593CCE976FA19&index=42

Ellalla oli melko nahkea alku ja piti vielä käydä tuo keppien numero tarkastamassa...lisäksi Johanna oli tänään erityisen kiinnostava, häntä piti katsoa parikin kertaa :) no näillä mentiin ja sijoitukseksi 9.

Hyppärille koitin tuota saada paremmin hereille (tuossa vaan pitkään odottaessa jäähtyy väkisinkin :/)

http://www.youtube.com/watch?v=3mIQDTcK8Y4&list=PLBE1593CCE976FA19

Edelleen oli lähtö vähän nahkea, mutta radan edetessä vauhtikin lisääntyi...No Ella saa kyllä anteeksi tuon hitaan alun, pelastaessaan tuon muurin hypyn, vaikka itse olin pois häntä karjumassa...onneks itse tajusin tuon nopeammin, kuin 2 viikkoa sitten, että oikeinhan koira menee...vielä muutoin samantyylien paikkakin kuin viimeks, missä unohdin radan :)
No kuitenkin pääasia. Aikavirhettä radalla 2.11 ja Ratavirheettä (eli 0) meidän tähänmennessä paras rata (tuloksellisesti) ja sijoitus 3.  On tuo Ella vaan Supertyttö <3


Voittajakäppänän kanssa Ellalla oli jotain skismaa, niin otin hänet syliin :)          
Kotomatkalla haettiin palkinnoksi rullakebabia ja pizzaa, niin saatiin palkittua itsemmekin vuoden aherruksesta :)