tiistai 12. heinäkuuta 2016

Agirotu 2016 8-10.7

Tänävuonna järjestettiin Agirotu jälleen Teivossa Ylöjärvellä.

Perjantaina asetuimme aloillemme. Kahdella autolla oltiin siis reissussa, kun Sinikka lähti Keski-Suomessa käymään lauantaina.


Kisapäivä aloitettiin Ellan kanssa Ykkösminien B radalla. Luomalan Henri oli tehnyt mukavan haastavan ykkösluokan radan. Pituuttakin oli 191 metriä :)
Hieman oli (kuten aina) epävarmuutta Ellan kisavireestä, olihan aikataulu noin tunnin myöhässä ja kylmäkin olevinaan.
No suht hyvin lähti liikkeille, kolmosena olevan A:n päällä haisteltiin hetki, mutta siitäkin päästiin nopeaan liikkeille :) Vauhtikin oli hyvää luokkaa, jopa liian hyvää kepeille mennessä ja sieltä kieltovirhe, joka jäikin radalla ainoaksi.
Tulos siis 5 RV ja -10,13 alle ihanne ajan, sijoitus 5. Hyvin lähti siis Ellan osalta käyntiin.

Akulla kisat aloitti Espanjalaistuomarin B Agilityrata. Haastavan radan oli Jose rakentanut ja hyllyynhän tuo meillä päättyi. Oman hosumisen johdosta. Pidin kepeiltä liian kovaa kiirutta ja Aku jätti viimeisen keppivälin suorittamatta. Toki loppumatkasta sähellettiin vielä muutakin, mutta niitä ei enää lasketa :)
Perjantain päätti C hyppyrata, joka oli Mika Moilasen käsialaa. Rata oli kivan tuntuinen ja nopea. Joka meillä meni loistavasti...aina kolmanneks viimeisenä oleville kepeille, joissa Aku karkasi viimesestä välistä seuraavalle esteelle. Ja hylky.

Lauantaina Akun kanssa (Ellalla olikin vapaapäivä) D Agilityradalla. Herralan Ritva oli suunnitellut kivan agilityradan, joka samalla toimi karsintana Avoimeen SM kilpailuun.
Meillehän kävi perinteisesti kun Akun kasvattaja Mari tuli katsomaan menoamme, tuli sit näyttöpaineita ja niinhän siinä kokolailla mentiin, kun kolmevuotta sitten mölliradallakin :D No oli tässä paljon hyvääkin :) ehkä jonain päivänä saa tähän vielä Marilta videonkin :) Eli siis hylky tuli radalta.

Virallisen osuutemme päätti lauantaina E agilityrata. Jalosen Kari oli suunnitellut melko haastavat kuviot radalle, joka kuitenkin päästiin läpi. Toki 3,55 sek. yliaikaa ja kymmenellä virhepisteellä (puomin alastulolta ja kielto yhdeltä hypyltä) Mutta erittäin tyytyväinen olin tuohonkin, olihan vain 20 tulosta radalta. Sijoituksemme 17/69.

Kuva: Marianne Heiskanen



E radan loppuosa tässä

Sunnuntai aamu alkoi Ellan Open Class radalla.

Open Class rata tässä

Tuloksena 15 virhettä, Kielto 9 esteeltä, kun aattelin, että tuleehan se siitä, kun kotonakin tuli. Keinulla ilmeisesti hyppäsi kontaktin yli (pitänee laittaa opettaen keinun päähän saakka) ja puomin alastulolta.

Päivällä oli vuorossa Pukukulkue. Paljon oli taaskin nähty vaivaa pukujen vuoksi. Ohessa muutama kuva.


Tetrispalikat voitti pukukilpailun. Pitäsi kyllä laittaa sääntö, että koiraa pitää ojatakin radalla puku päällä ;)


Koskisen Katilla oli tänävuonna 2 joukkuetta, sekä alo, että kilpailevien joukkue. Molemmissa ohjasi itse 4 koiraa :) voittikin Alon :)

Pukukilpailun jälkeen alkoikin kilpailevien joukkueradat. Ekana tietenkin piti katsoa, kuinka Ville jaksaa oman joukkueensa (eli ohjata neljä rataa eri koirilla peräjälkeen) ja jaksoihan tuo hienosti :)

Omissa joukkueissa oltiin ekaksi medikilpailevien joukkueessa Pahoissa Pojissa Akun kanssa. Rata meni hienosti muutoin, mutta puomin jälkeen ollut elämä sekoitti ratamme. Puomin jälkeen oli siis hyppy suoraan ja sen jälkeen takaakierto ja putkeen puomin alle. Hypythän onnistui hyvin, mutta siitä Aku säntäsikin puomille (45 asteen kulmassa) ja rähmälleen puomille ja siitä puomin taakse. Sain palautetua Akun takaisin, mutta taas tarjosi puomia udelleen, kunnes viimein sain suunnan oikeaksi ja putkeen...siitä sit loppumatka mentiinkin virheettä maaliin. Muiden suorituksia en kerinnytkään katsomaan, muuta kuin ankkurina olleen Juhan ja Raipen...monennenkoan viikonlopun nollansa tekivät jo, on ne ihme koneita :) Lopputuloksissa Pahat Pojat olivat 10/48 eli melko hienosti :) Kiitos joukkue seurasta Kirsi, Simo ja Juha.

Viikonlopn viimeinen startti oli osaltamme minikilpailevien joukkuerata, jossa olimme Ellan kanssa AgiWörkit joukkueessa. Hienosti meni Ella tänäänkin, vauhtia oli välillä tosi upeasti, pitäis vaan vähän enemmän treenata kanssaan, kun rankaisee heti noissa kohdissa missä ohjaan huonosti. Ei siis anna mitään anteeksi, niinkuin Aku tekee. Meille siis joukkueradalta pari esteen ohitusta ja väärin suoritusta joista hyllyt, sekä puomilta vielä vitonen lisäksi. Joukkueen sijoitus oli 33/46

AgiWörkit joukkuerata

Eija ja Typy, Minä ja Ella, Heli ja TaoTao, sekä Elina ja Sufa


Kiitos joukkueseurasta Elina, Eija ja Heli


Ensivuonna jälleen Agirotuun Mikkeliin :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti