lauantai 25. tammikuuta 2014

Vuoden ekat "omat" epikset

25.1.2014

Tässä on pari viikkoa kärvistelty pakkasessa ja jäänyt koiratouhut ja etenkin lenkkeilyt melkeinpä minimiin, toki tuossa sellainen 5 km on per päivä kuljettu, mutta siihenpä se on jäänyt :/
Tänään sentäs pakkanenkin lauhtui, kun oli omien (Forssan Palveluskoirat ry:n) episten vuoro...kohtuumukavasti oli koiria ilmoittautunut jo etukäteenkin (sellainen 35 starttia), että kivantuntuiset kisat voisi olla tulossa.

Aamu alkoi toimiston rakennuksella (osaltani) ja kilpailujen käyntiin laitolla, yhdessä muiden kanssa. Tuon jälkeen jatkoin ilmoittautumisten vastaanotolla ja tulospalvelun hoidolla.

Ennenkuin kerkisin kunnolla kissaa sanomaan (sen verran kiire oli) olikin jo rataantutustumisen (Aku, Medimöllit) aika...ja sit aivan lämmittelemättä ym..ei vaan aika piisannut. No kun olin luokassa yksin, niin maksitkin tutustuivat samaan aikaan.

Eka kierros meni niin, että Aku ihmetteli väenpaljoutta ja uutta muoviaitaa...sekä ikkunasta näkyvää maisemaa...yleensä kun on ollut suht. pimeää harkkojen aikaan...vielä kun Jenni sattui menemään ikkunan takana Kassun kanssa, oli ihmetys valmis...ja perinteitä kunniattaakseen, pitihän se yksi putkikin merkata :/

Toinen rata, menin sen samantien, kunhan maalista kerkisin, niin huokasin parikertaa ja lähdin uudestaan Akun kanssa radalle...

Nyt ei ollut tietoakaan edelliskierroksen ihmettelystä, vaan mentiin hienosti koko kierros...tuloksena 0 ratavirhettä ja -17,76 alle ihanneajan...LOISTAVAA...upea koira tuo Aku <3


putken siivous suoritettu. Kuva: Heidi Voutilainen

Ja radalta tuli siis YLIVOIMAINEN voitto meille, kun olimme siis ainut medimölli koirakko :)

Ellan kanssa kisaavissa jäi lämmitteleminen lähes yhtä vähiin, no ehkä hivenen paremmin aikaa riitti...ja sain kyllä tuon suhteellisen hyvin lämpiämäänkin ennen starttia.

Tuomari Heidi (Nikula) oli vaan tehnyt sellaisen ansan nelosesteeksi, mihin tiesin lankeavani...ja niin kävikin, eli hylly paukahti.
Toisella kierroksella päästiin hieman kauemmas, eli siis saatiin A väistettyä ja mentyä putkeen kuten kuuluikin..palatessa Ella jäi A:n päälle, eikä tullut sieltä ennen Ota käskyä...tosin kontakti taisi tuossa unohtua ottamatta..no siitä saatiin vauhti päälle...ja kepeillä sohittiin sitten liian vauhdin kanssa :( tuosta vauhdilla loppuun ja viimeisen esteen ohi ja maaliin...ja siitä hylky...Eli Ellan epistulos jäi edelleen saavuttamatta...Ei siis taida ensimmäistäkään tulosta olla Epiksistä tähän mennessä :(

Kiva kisa ja toimintapäivä oli, Ekaa kertaa itselläkin onnistui tuo toimitseminen ja kisaaminen samana päivänä :)

lauantai 11. tammikuuta 2014

Kisakausi korkattu

Niinhän se tuli vuoden kisakausi korkattua virallistenkin kisojen osalta.

Olimme siis päivällä (aamulla) Lempäälässä Tamsk:in agilitykisoissa Ellan kanssa. Kisat alkoi siis kympiltä, joten paikalla oltiin noin vartin yli 9...siispä ilmoittautumaan ja viimekerran lahjakortti käyttöön :)

Kilpailunumerona oli 2. Melko hyvä sikäli, että ei tarvinnut odotella kauaa rataantutustumisen jälkeen, kun pääsi taas jo muihin juttuihin keskittymään...(Akunkin lenkitystä siis) 

Rata näytti mukavalta ja melko helpoltakin, tuomarina oli tuomariharjoittelija Tomas Berglund sekä varsinaisena tuomarina Esa Muotka.

http://www.youtube.com/watch?v=IrVrHHV91K4&feature=youtu.be

Melko kivasti rata meni aamun ensimmäiseksi, ainoastaan Ella jäi jälleen A:n päälle hetkeksi, mutta sieltä laskeutui sentäs melko pian...ja tuosta putkeen...sekä putkesta puolestavälistä takaisin jostain syystä :(

Siitä paukkasi vitosen...ja ihanneaikakin ylittyi 0,75 sekkaa, joten ei paljoa ajasta jäänyt puuttumaan :) Tuloksissa sijoituttiin kuudenneksi.

B Agilityrata oli vuorossa ja siinä samat tuomarit.

 http://www.youtube.com/watch?v=8YibCWGVrL0&feature=youtu.be

Tälläkin radalla oli liikkeillelähtö Ellalla parempi kuin lähes koko viimevuonna...harmiksi vain tuohon A:n päälle jäätiin taas maisemia katsomaan :( lopullinen niitti radalle tuli, kun unohdin ohjata renkaan...ja siitä sivusta ohi keinulle, josta hylky, kun en kerinnyt korjaamaan...Loppurata menikin siis harjoituksen piikkiin. Videosta loppui nauhakin just parhaiksi...ja sit viileässä alkoi akkukin hiipumaan

Mutta hienoa, kahdelta radalta ei kummaltakaan kontaktivirheitä...jotakin siis opittukin...kai :D

C Hyppyrata vuorossa ja tuomarina Minna Räsänen.

Minna oli keksinyt mukavat kiemurat radalle...sai pistää vauhtiakin jalkoihin :) Melko hyvin lähti menemään, vaikka olikin hiukan vaativia paikkoja, tosin kepeillä tuli Ellalle jokin viba, kun oli siitä vitonen paukahtanut lapulle...ylipuolenvälin tullessa tein itse hieman liian tiukan käännöksen ja tietenkin suoraa koiran eteen...siinä sitä sit hetki haeskeltiin...ja sain lopulta tuon hypyn ylikin, kun siihen toppasi, mutta tuosta ei pistetili näyttänyt onneksi karttuneen :) Yllätyksenä olikin RV (ratavirheet) 5 ja AV aikavirhettä 1,80 eli siis yhteensä tulos 6,80...ei siis asiaa palkintosijoille, joten koirien jäähdytykseen ja kotia. Videotakaan tuosta ei saatu, kuten edellä kirjoitin..S:kin sohlasi hieman kännykän kanssa, joten siitäkään ei tullut mitään.

Sain koirat jäähdytettyä perinteisellä lenkillä IP:hen ja takasin ja kilpailukirjatkin oli jo valmiina, joten ei muuta kun kotia kohti ...vasta kotiinlähdettyä aloin katsomaan tuloksia kännykällä...ja Olimme TOISINA ...En ikinä olisi tuota uskonut :) Ei siis muuta kun nokka takasin SDP:ia ja palkinnon hakuun...todetakseni, että siellä ei ollutkaan viimeisten koirakoiden tulokset päivittyneet, joten palkinnot jäin vaan haaveeksi :/ Lopputuloksissa siis Hyppärillä olimme 4 :)

Ihan mukava kisakauden korkkaus. Tästä on hyvä jatkaa



maanantai 6. tammikuuta 2014

Loppiasta

Alkuvuosi kulunut lenkkeilyn parissa. Olemme loppiaiseen mennessä kulkeneet koirien kanssa n 57 km :) Pisimpänä lenkkinä 18.5 km.Loppiais maanataina (6.1) tulikin sit hieman kevennetympi ohjelma (ainaskin luulimme) sillä Ylöjärvellä oli epikset, joten sinnehän se oli suunnattava.

Ylökk:n harjoitushalli on teollisuushalli, missä jokin metallipaja seinän takana...ja niinpä tuon sitten pihallakin huomaa, melkeinpä joutui etsimään oikeaa ovea, no löytyihän se kuitenkin, kun A-este oven edessä :)

Kappas seurakaveri Paulakin oli paikalla, mutta ihan outojen oirien kanssa, no ehkä heistä kuullaan vielä :)

Meidän urakkamme alkoi Akun Medi Mölli radoilla, jotenkin taisi olevan taas viimekerralla keksityt konstit olleen hukassa, kun tuntui, että mikään ei taas toimi...ja ei lainkaan ole kontaktissa :( No ei tuo sentäs ketään siellä syönyt, jos jotain positiivista haetaan :)

http://www.youtube.com/watch?v=_F3P8ArkOm4&list=PL9e4MVxd9GBayCcbaR1Gw6yDaSQOkkdm-&index=12

No kuitenkin Kiitos tuomarin, saimme Tsemppipalkinnon, eli pokaalin ja Agirotu paidan, taas jaksamme tsempata Akun kanssa :)

Kisaavien rataa hieman kauhistelimme, kun se alkoi valmistua. Pituutta radalle kertyi 242 metriä ja esteitä oli 26...tosin kepit oli puolikkaat.

http://www.youtube.com/watch?v=hiR8eU_PS1E&list=PL9e4MVxd9GBayCcbaR1Gw6yDaSQOkkdm-

Hyvinhän sekin lopulta meni...tai hyvin ja hyvin, puolivälissä Ella pyyteli parempaa ohjausta...näkyy tuolla kun meinaa ottaa käteen kii :D ja loppujen lopuksi viimeiseltä esteeltä hylky, kun Ella hyppäsi tuon väärältä puolen, mutta loistavasti mentiin muuten

http://www.youtube.com/watch?v=dVQTapRwnBk&list=PL9e4MVxd9GBayCcbaR1Gw6yDaSQOkkdm-&index=14

vauhti säilyi hyvänä toisellakin radalla, valitettavasti tuosta vaan ei saanut tulosta, muuta kuin hyvän mielen ja sehän on pääasia :)

Vaikka Akun kanssa törttöiltiinkin radalla, jäi päivästä lopulta hyvä mieli. Kiitos Ylökk.

Aku tsemppipalkintonsa kanssa :)