torstai 28. elokuuta 2014

Ellan paluu radoille

Torstai 28.8.2014 Nyt kun pennutkin on jo maailmalla, niin aika se on alkaa harjoittelemaan aksaa Ellan kanssa. Johan sitä kyllä tiistaina pikkasen kokeiltiin, kun tuo vaikutti hieman masentuneelta, niin piristyi kummasti muutaman pienen kiemuran jälkeen :)

Olipa Suvi taas tehnyt melkoiset kiemurat harjoitukseen, mutta kyllähän tuo melkohyvin meni...tosin Ellan kanssa jouduttiin (päästiin) kylmiltään suoraa radalle. Alkumatka meni hieman vaisusti, kun ei ole koko kesänä kentällä oltu, niin paljon oli haisteltavaa...ja voi kauhistus, neljäntenä esteenä putki jossa vettä...eihän sinne voi mennä YÄK...

Täällä on vettä...YÄK
Meidän hienopieru vauhdissa :D No kyllähän se siitä alkoi kulkea, tosin kakalla piti ekaks käydä :)



Jonkin aikaa saatiin tuon jälkeen levätä ja sit olikin Akun vuoro










Akun kanssa oli aivan loistava rata, ainoastaan tuossa, kun 13 putkelta piti nousta A.lle, niin lipsahtikin just viimeksi takaisin putkeen :)

perjantai 22. elokuuta 2014

Eron hetki (pentujen luovutusviikonloppu)

22.8.2014 Kovin on haikeat vaikka toisaalta onnelliset mielialat täällä nyt. Pennut ovat löytäneet uudet hyvät kodit ja Eemeli jo matkannutkin uuteen kotiinsa Nuutajärvelle. Eilen otettiin hieman läksiäiskuvia, miten ovat kasvaneet tässä kahdeksan viikon aikana. Itseasiassa eilen huomasin, että mitä, joko nuo on noin suuria, kasvaneet aivan mahdottomasti muutamana päivänä :)

Essi lähtee Porkkalaan ja saa uudeksi nimekseen Bianca

Esteri lähtee Ristiinaan mummonsa kaveriksi

Tää oli pakko laittaa, on niin hauska ilme Akulla <3

Eemelihän oli jo lähes kuin vanha tekijä :)
Eemelillä on kuulemma elämä uudessa kodissa alkanut loistavasti. Perheen parson Noppa pitää hänestä ja mikä parasta, siellä on päässyt jahtaamaan kissoja <3

Einari meinasi, että hänhän ei seiso :D
Saatiin Einaristakin kuitenkin jonkinlainen kuva. Einari muuttaa Tampereelle ja saa nimekseen Bruno

Ernesti muuttaa, kuten Einarikin Tampereelle. Ernesti saa nimekseen Diego

Essi muutti viimeisenä sunnuntaina alkuillasta. Ohessa video Essin (Biancan) toisesta uudesta kodista

https://www.youtube.com/watch?v=0WMW8n-j3ms&feature=youtu.be

perjantai 15. elokuuta 2014

Omat kisat

Torstaina 14.8.2014 oli seuramme Forssan Pussikoirien järjestämät omat viralliset 1ja 2 luokkien kisat ja tottahan sinne piti myös mennä, hieman suunnittelua vaati tuo pentukatras, mitä sen kanssa tehdään, mutta häkkiin vaan ja auton perään, kun kerran sääkin suosii :)

Alkuun hieman talkoilua tuolla paikanpäällä, paikkojen rakentelua yms. rataahan en saanut mennä tekemään, kun kisaamassakin olin. Tuossa sivussa Akun lämmitystä ja tietenkin pentujen esittelyä. Sinikka työskenteli buffassa ja auto saatiin hyvin siihen viereen.

Agilityradalla olin aivan kipsissä ja tuomari Johanna Nyberg oli suunnitellut rataan sellaiset kuviot, että pois tieltä...no pikkuvirhein se mentiin läpi, tuloksena 10 virhepistettä. Keppien sisäänmenosta ja puomin alastulosta.

Katso Agilityrata tästä



Hyppärillä jouduttiin lähdössä hiemanaikaa odottelemaan, ennenkuin saimme lähtöluvan. Tuo kostautui, kun Aku kerkisi huomaamaan kentän ulkopuolella olevat kaksi koiraa jääden niitä katsomaan, koitin kyllä saada tuon huomiota, mutta huonosti onnistuen. No siinä sitten kakkosesteen (putki) kielto, kuitenkin muuten kohtuumukavasti, paitsi lisänä jälleen kepeille menosta vitonen (sitä täytyy vaan treenata lisää ja lisää)

Katso hyppyrata tästä

Palkintojenjakokuva olis voinut olla melkein sama kuin A radalla, paitsi että tuo kuka otti A radalla sijat 1 ja 3, oli hyppärillä sijoilla 1 ja 2...eli me Akun kanssa siis kolmansina :) Tuosta ei kerinnyt kuvaa ottamaan, kun poikkesin vain äkkiä kakkosluokan radanteosta pokkaamassa palkinnon :) Siinävaiheessa siis olin jo ratamestarina kakkosluokan kisassa :)

Hyvin on seurakunta ollut reippaana koko pitkän illan :)


Akun ekat pystit <3

 

maanantai 11. elokuuta 2014

Karkkipusseilua

Tänään maanantaina 11.8.2014 oli seuramme Karkkipussikisat (osallistumismaksu siis on karkkipussi, jotka taas jaetaan palkintoina)
Ilmoittautuduimme Akun kanssa Mölleihin (ulkopuolisena) ja Avoimeen luokkaan. kaksi rataa siis.

Pitkästä aikaa helteetkin helpottivat ja menomatkalla Pilvenmäelle alkoi vesisade, joka sit oikeastaan jatkuikin koko ajan.

Aku on viimeaikoina ollut hieman haluton juoksemaan (pitäisköhän käyttää fyssarilla, hyviä vihjeitä fyssarista otetaan vastaan) josko siihen saisi hieman lisää vauhtia. No kuitenkin itse kisaan:   möllirata meni mukavasti, jopa ilman ratavirheitä ja aikakin oli lopulta -15,73, eli ihan mallikas suoritus, vaikka ei tuo parhaaseen mahdolliseen vauhtiin juossutkaan :)

Taisi tuo vesisade vielä viedä vähän intoa pois, kun hain starttivalmisteluun ja lämmittelyyn Akua autosta, niin piti melkein neljällä tassulla häkin reunoista kii, että hänhän ei sinne vesisateeseen tule :)

No tuli sit kuitenkin ja tahmeaa oli tälläkin radalla juoksu, melkein sai perässään vetää, mutta kuitenkin tai juuri siitä johtuen... kun vielä viimeisestä putkesta tullessa jäi nuuhkimaan putken suulle, päästiin tuosta maaliinkin saakka. Tuloksena 0 ratavirhettä, aika toisin 17,85 yliaikaa ja sijoituksena 1.



Tuimat ilmeet, vaikka palkintojenjaosta kyse :) Kuvat: Suvi Uotila

Valinnan vaikeutta

voisi sitä tietysti hymyilläkin :)
Kiitokset Ullalle tuomaroinnista ja Suville järjestelyistä. Kivat kisat oli ja mukavia ratoja. Näillä eväin on mukava lähteä torstain virallisiin kisoihin :)

lauantai 9. elokuuta 2014

Iloa, haikeutta ja Iloa :)

Tänään lauantaina kävi toteen, että viimeinenkin Ellan pentu tulee saamaan uuden kodin. Essi siis saa uuden kodin, jossa on suuri tontti, eli paljon liikkumatilaa pienelle koiralle :)


https://www.youtube.com/watch?v=GI580SEeIoY&feature=youtu.be

Samalla pieni haikeus valtaa mielen, pari viikkoa ja tämä on ohi ja pennut lähteneet uusiin koteihinsa, no toivotaan että heistä kuullaan jatkossakin :)



Tässä lopuksi aivan muihin asioihin...Eli Aku haluaa onnitella Kasvattajaan Maria ja Tampere Saintsin naisia. JeFun naisten 1. Divisioonan ylivoimaisesta voitosta. Onnea !

Kuva: Mikko Henrik Huotari. Kuva varastettu törkeästi Marin FB profiilista :)

torstai 7. elokuuta 2014

Kova pala purtavaksi :)

7.8.2014 Tänään oli pennuilla jälleen uusien kokemusten päivä :) Pennut saivat kovan palan purtavaksi, nimittäin Sinikka vei heidät ulos ja antoi luun jokaiselle...ei nyt sentäs mitään sellaista perinteistä sääriluuta, vaan peuran kylkiluita.
Ja kyllä nuo heti tiesi, mitä niille pitää tehdä, välillä syötiin kolmekin kerralla samaa luuta, välillä juostiin ympäri tarhaa luu suussa :)












Illalla sit Esteri päätti ryhtyä pesästä lentäneiden joukkoon. Ollen siis kolmas, joka tuolta läks omin avuin...vaikka oli ne jo hetken aikaisemmin kaikkikin olkkarissa...ja paljastaen (lähes) kaiken mahdollisen riiviöyden, mikä pieneen koiralaumaan piiloutuu <3

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Ovi auki suureen maailmaan

Taisi eilinen kaupunkireissu olla Eemelille mieleen, kun tänään ei enää pentulaatikko piisaa, tällainen herra oli oven takana vartoomassa :)

Ovi auki suureen maailmaan !!!


Ja näinhän tuo temppu tehdään:






Se on moro ;)

Essillä on aina aikaa söpöillä <3



kas näin...päätuohon kulmantaakse, sit väännetään

kas noin...

sinne meni :)

Tosin äiti oli vastassa

pientä neuvottelua käynnissä


Muutenkin täytyy kehua, että vaikka Eemeli alkuun oli hieman vaisu, on tuosta viimepäivinä sukeutunut ärhäkkä pikku terrieri <3

Lisäys 7.8.2014 Einari oli sitten toinen, ketä ei enää laatikko pidättele :)