tiistai 2. elokuuta 2016

Seniorien SM:t Keminmaa 31.7.2016

Väistämättä alkaa se aika lähenemään itse kullakin, että pitää hakea vahvempia (kaksteho) silmälaseja, käydä ajokorttia varten lääkärintarkastuksessa, sekä saa osallistumisoikeuden Seniorien SM kilpailuihin. No itsellä alkoi tuosta viimeisestä.
Osallistumisoikeudenhan saa (virallisiin SM kisoihin) kun saman vuoden aikana täyttää 50 vuotta. Koiran kanssa, jonka kanssa aikoo kilpailla siellä, pitää olla saavutettu tulos virallisista agilitykilpailuista viimeisen vuoden aikana (osimoilleen noin)

Eli pitihän se siis lähteä kisaamaan, kun kerran pääsee. Pahaksi onneksi kisat järjestetään tänävuonna Keminmaalla, eli tiedossa jo kohtuullisen pitkä kisamatka :) Onneks esimies oli senverran myötämielinen, että sain maanantain vapaaksi, niin ei tarvitse tulla yötämyöden kotia saakka. Matkaa kun on vähimmillään 700 km. Vielä kun perjantain menomatkaa sekottaa hivenen Neste ralli Jyväskylässä, niin soppa on valmis :)

Perjantaina olin normaalipäivä töissä, eli kotia pääsin kello 18. Siitä sit kotiin ja kamat matkailuautoon ja menoksi, reitiksi valitsimmekin kakkos/kasitien, niin ei tarvii ruuhkaa pelätä. Lähtiessä piruilin, että mennään Raippaluodon sillanpieleen yöksi...ja sinnehän se tie vei lopulta :)
Iltakävelyllä sillalla 

On tuo yö merellä kaunis <3
Yö meni huonosti nukkuen, kun Aku olis halunnut vaan olla ulkona (Meri-ilma tekee levottomaksi) Lokkien huudoilla ja ympäröivillä hyvillä hajuillakin varmaan oma osansa, hätää ei ollut kummemmin, mutta kiire laittaa omat tilapäivityksensä puskiin :D

Lauantai olikin ajamista. Lähdimme hieman ennen kymmentä ajelemaan koti pohjoista. Matkalla ei ihmeempiä tapahtunut, koiratkin nukkui häkeissään. Toki pari kertaa jaloittelimme.

Viiden kieppeissä pääsimme Keminmaahan ja siinähän se kisapaikka näkyi vasemmalla olevan. Jatkoimme kuitenkin matkaa eteenpäin, jos vaikka yöpaikka löytyisi. Löytyihän se, nimittäin Pohjanranta jonkin matkaa Keminmaan keskustasta eteenpäin.

Paavo Paavo, missä on se Paavo 
Eli tämähän on siis Väyrysen omistama paikka. Viimeisiä sähköpaikkoja vietiin autolle, joten hyvään aikaan tultiin :) Iltasauna ja sit vaan illanviettoa. Lenkkiä koirien kanssa jne.



Sunnuntai. Hyvin tuli nukuttua, vaikka humppa soi, niin että ikkunat helisi :D No ei sentäs ihan niinkään, olis sitä voinut itsekin mennä tanssimaan, jos ois jaksanut :) Aamutoimet ja kohti kisapaikkaa.



Tuohon aamun kisamatkaan voisi oppiakin. Ei kerinnyt kunnolla autoa vauhtiin saamaan, kun huomasin Mikkilän Sarin kävelevän koiriensa kanssa ja samantien, Ai tuossahan se kisapaikka onkin :) Ilman Saria ois varmaan tullut ajettua Kemiin saakka :D

Auto parkkiin karavaaniparkkiin ja ilmoittautumaan. Koirien lenkitys ja kisan odotus :) Kisapaikkana näytti olevan Saltexin kumitäytteinen keinonurmi :)  Rataa tuli hyvin seurattua ja opiskeltua jo minien kisatessa, että osaa sit itsekin mennä. No tuomari Eeva-Liisa Pohjanen muutti sit hieman rataa medeille, ettei liian helppoa olisi :)

Akun kanssa starttasimme numerolla 63. A:lta kontakti virhe ja kepeiltä vitonen lopusta, Loppupäässä olevaan putkeen mennessä Aku löysi sisäisen minikoiransa ja meni putkeen minien tyyliin (tai minä sen sinne ohjasin ihan itse) eikä siis taaempaan päähän, kuten medien kuului mennä. Hyllytettiin siis lopulta.

Hetken aikaa oli ukkonen jyrissyt etäämmällä ja tulihan se vesisade sit meidänkin iloksemme. Aloitimme SM kisa urakkamme Ellan kanssa vesisateessa. Ella oli sitä mieltä, että kentällä tassun alla kuuluva lits läts ei ole lainkaan hänen juttunsa :( Tuloksena radalta oli 15 virhepistettä. Paljoa en radasta muista, mutta olikohan seiskan siivekettä hipasin, että meinasi kaatua, onneks ei rimakaan pudonnut ja 11 hypyn ohitti. Lisäksi vaikea keppikulma teetti ongelmia. Kuitenkin loppuradalla vauhti kiihtyi :)

Akun kanssa medien radalle tullessa oli sadekin tauonnut :) Asetin koiran lähtöön ja eikös tuo karannut samantien radalle. Meinasi hypätä kolmoshypyn yli, mutta sain estettyä ja jäi sit pyörimään 1,2 ja 3 hyppyjen väliin. Sain kun sainkin ohjattua sen siitä kakkoselle ja siitä kolmoselle, jotenkin selviydyin vielä nelosesteestäkin, kunnes pääsin radansuorituksessa alkuperäiseen suunnitelmaani...tai ainakin sinnepäin :D Loppurata menikin hyvin ja maaliinpäästyämme kuulutettiin, että ratavirheetön suoritus ...JEEEE, vaikka yliajalle meni kuitenkin

Vasemmalla minien hyppäri, Oikealla medien
Selviä kakkosluokan ratojahan nämä ;)

Agilityradan vuoroon tullessa oli sadekin lakannut ja kelikin kuivanut. Ei ainakaan tossut paljoa kastuneet. Ellan kanssa jälleen vuoroon, hieman ei tuo karsinaodottelu sovi Ellalle, tahtoo jäähtyä liikaa odotellessa. Jotkut ovat saattaneet joskus ihmetellä, että kun ollaan vielä ykkösissä Ellan kanssa, mutta ehkä se tuolla radalla taas käynyt selväksi, että miksi. Tästä voi katsoa, kun koira muuttuu radalla perässä vedettävästä takaa ohjattavaksi :)  On sitten meinaan hieman hankalaa, onneks tuohon jo osaa hieman itsekin vastata ;) Naapurinamme oli muuten Pietarsaarelainen pariskunta tuolla ja kertoivat, että heillä on kans ollut Wörkkirusseli, joka oli juur samanlainen, virheen jos teet, niin rankaisee heti...ja vauhtia löytyy, jos on sillä tuulella :D Harmin paikka siis kuitenkin tuolta radalta hylky, kun en arvannut, että tulee noinkin kovaa putkesta ja olin inan myöhässä. No pääasia, että koira kulki :)

Aku vuorollaan pääsi hieman ennakoimaan lähtölupani, mutta ei sitä tuolla auttanut lähteä korjailemaan. Muutoin hyvä rata, mutta kepeillä tökkäsi. Oli jo menossa hienosti ekaan väliin, kun palasikin pois sieltä...eikä meinannut heti mennä uudelleen. No aikani väännettyä menihän lopulta ja hyvin maaliin saakka. Tuloksena siis tuo vitonen ja hieman yliaikaa.

vas minirata, oik medit ja maksit. Putki nro 9/11 oli liukkauden vuoksi suorempi, este nro 15 oli pelkkä hyppy, joka suoritettiin takaa (ei piirroksen mukaisesti).

Lopputuloksissa Ellan kanssa sijoituimme sijalle 26/34. Akun kanssa aivan loistavasti, eli sijalle 9/32. MAHTAVAA !!!  On tuo hieno poika <3



Lopuksi vielä tiimikuva kolmikosta ;)



Kaikki kiva loppuu aikanaan ja niinhän sitä taas oli pakattava tavarat autoon...ai mitkä tavarat, ei muuta kun häkit paikoilleen ja koirat häkkiin ja ovet kii ja menoksi :)
Kotimatkaa taitettiin nelostietä vaihteeksi Pyhäjärvelle saakka, jossa yövyimme levähdyspaikalla.
Maanantain puolella tuli hinku saada pehmistä ja niinhän sitä kurvattiin Hirvaskankaalle hakemaan heseltä kerrosateriaa ja pehmistäkin. Sinikka söi jotain muuta. Mutta pettymys oli valtaisa, kun pehmiskoneensa olikin rikki. Katkeria kyyneliä vieri hampparin pintaan, kun koitin siinä sitä syödä, ilman vieressä odottavaa pehmistä :(  No oishan meillä jääkaapin pakastelokerossa jäätelöä ollut -tietty, mutta ei se ole sama :D

Vuoron vaihto
Koirat meinasivat tauon aikana, että nyt on kyllä heidän vuoronsa miehittää ohjaamo. Siellä olivat sen aikaa kun söimme, tuosta taas kiltisti häkkeihinsä ja matka sai jatkua :) Kotiin saakka

Kiva reissu kaikenkaikkiaan :)