perjantai 15. elokuuta 2014

Omat kisat

Torstaina 14.8.2014 oli seuramme Forssan Pussikoirien järjestämät omat viralliset 1ja 2 luokkien kisat ja tottahan sinne piti myös mennä, hieman suunnittelua vaati tuo pentukatras, mitä sen kanssa tehdään, mutta häkkiin vaan ja auton perään, kun kerran sääkin suosii :)

Alkuun hieman talkoilua tuolla paikanpäällä, paikkojen rakentelua yms. rataahan en saanut mennä tekemään, kun kisaamassakin olin. Tuossa sivussa Akun lämmitystä ja tietenkin pentujen esittelyä. Sinikka työskenteli buffassa ja auto saatiin hyvin siihen viereen.

Agilityradalla olin aivan kipsissä ja tuomari Johanna Nyberg oli suunnitellut rataan sellaiset kuviot, että pois tieltä...no pikkuvirhein se mentiin läpi, tuloksena 10 virhepistettä. Keppien sisäänmenosta ja puomin alastulosta.

Katso Agilityrata tästä



Hyppärillä jouduttiin lähdössä hiemanaikaa odottelemaan, ennenkuin saimme lähtöluvan. Tuo kostautui, kun Aku kerkisi huomaamaan kentän ulkopuolella olevat kaksi koiraa jääden niitä katsomaan, koitin kyllä saada tuon huomiota, mutta huonosti onnistuen. No siinä sitten kakkosesteen (putki) kielto, kuitenkin muuten kohtuumukavasti, paitsi lisänä jälleen kepeille menosta vitonen (sitä täytyy vaan treenata lisää ja lisää)

Katso hyppyrata tästä

Palkintojenjakokuva olis voinut olla melkein sama kuin A radalla, paitsi että tuo kuka otti A radalla sijat 1 ja 3, oli hyppärillä sijoilla 1 ja 2...eli me Akun kanssa siis kolmansina :) Tuosta ei kerinnyt kuvaa ottamaan, kun poikkesin vain äkkiä kakkosluokan radanteosta pokkaamassa palkinnon :) Siinävaiheessa siis olin jo ratamestarina kakkosluokan kisassa :)

Hyvin on seurakunta ollut reippaana koko pitkän illan :)


Akun ekat pystit <3

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti