sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Jyväskylän kisat 16.2.2013

Vuosi ollaan kilpailtu Agilityn mini 1 luokassa Ellan (X-rotu) kanssa. Joten olihan se aika lähteä samaan paikkaan uudelleen kisaamaan, mistä taannoin kisauramme lähtikin.
Eli Jyväskylän Jatti Areenalle. Siellä viimevuonna Räsäsen Minnan tuomaroimana aloitimme. Tosin tulosta ei juurikaan tullut, ensimmäisellä radalla, Ella suoritti jopa kolme estettä...tosin ei niitäkään muistaakseni kaikkia järjestyksessä. Toinen rata sit meni hieman paremmin, ei kuitenkaan kehumista siinäkään.
Vuosi sitten on taaperettu Agilityn ihmeellisiä saloja ja kisoista kotiin tuomisina oli lähinnä hyllyjä, tosin yksi vahinko kolmossijakin löytyi matkalla Janakkalasta.
No sitten takasin tähän päivään, voidaan tuota muistelua jatkaa paremmin toisessa blogissa.
Tänään siis radat olivat ekaksi B rata ja vasta jälkeen A rata, molemmat olivat agilityratoja.
Eka rataantutustuminen oli 12.15 joten mikään aikainen aamulähtö ei ollut paikalle, vaan saatiin nukkua jopa yli seitsemään.
Saavuimme siis paikalle hyvissä ajoin, noin tuntia ennen ekaa rataan tutustumista, sit ilmoittautuminen ja koiria lämmittämään. Hrr...olipa hallissa kylmä, melkein kylmempi kuin ulkona.
Rata tuli tutustuttua, ja sit vaan oman vuoron odottelua. Lähtönumero on 46 ja luokassa viimeisenä lähdössä radalle.
Rata lähti alkuun käyntiin hyvin, tosin Ellaa ei oikein saanut "hereille" lämmityksessä ja terrieri jäi löytymättä.
hyppy, hyppy, putki, A ja kepit...no siinä alkoi häirittemään jonkin koiran haukku ja toiseen keppiväliin toppi :/ eikä millään liikkeille, sit vielä käytiin moikkaamassa Tuomaria (Anne Viitanen) jota (Tampereellakin viime keväänä moikattiin ja sit radalta pois). No nyt palattiin kepeille ja taas sama juttu, ei jostain syystä tuosta edetty...no pikkuhiljaa siitä kuitenkin matka jatkui, kunnes keinulla tuli toppi ennen kontaktia :/
Keinulla taas koitin houkutella Ellaa liikkeille ja lähtihän se...valitettavasti itse olin väärässä paikassa ja oikasi tuosta yhden hypyn puomille, josta sit hylky :/
jatkettiin tuosta kuitenkin rataprofiilin mukaisesti loppuun...pikkaisen tökki, mutta harjoitusmielessä.

http://www.youtube.com/watch?v=3cYSjVEXR6k&list=PLBE1593CCE976FA19&index=9

Toiseen eli siis A rataan sainkin hieman paremmin Ellaa lämmitettyä. Rata menikin melko mukavasti, paitsi että Puomilla ja Keinulla tuli ylimääräiset pysähdykset...joissa paloi aikaa tuhottomasti. Lopulta kuitenkin saavutimme Ellan ja tietysti minun myös ensimmäisen Nollaradan kisoissa. Upeaa, vaikka ei mitkään voittajafiilikset olleetkaan.

Radalla ihanneaika oli 51s ja meillä meni 1min 21 sek, Eli 30 sekkaa yliaikaa... Sijoitus 7. eli viimeinen tuloksen saanut.

http://www.youtube.com/watch?v=GwYYRYxSTAo&list=PLBE1593CCE976FA19&index=10

Nyt sitten pähkäillään, että millä nuo ylimääräiset toppaukset saadaan poistettua...ja enskuussa jatketaan kisaamista :)

2 kommenttia:

  1. Mitä itse huomasin niin ainakin rytmitys kontakteilla: älä juokse päähän asti vaan enemmän koiran rinnalla. Lisäksi käännyt rintamasuunta koiraan alastulolla -> hidastaa.

    Toiseksi onko kontaktin paikka selvä? Nyt tuntuu siltä ettei oikein tiedä mitä tulisi tehdä? Himmaa sen vuoksi.

    Nämä nyt tuli mieleen ekalla katselulla.

    Ansku

    Nämä tuli mieleen kun kännyllä katsoin videon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos arvokkaasta kommentistasi. Itseasiassa itsekin tuota pohdin jo kisapaikalla, että saatoin juosta puomin ja keinun ohi liian kovaa ja jättää Ellan niille. Koska kaksiviikkoa sitten kisoissa ei tuota ongelmaa ollut, kun olin rinnalla.
      Toki tuossa kontaktissa meillä on vielä opeteltavaa muutoinkin.

      Timo

      Poista