maanantai 8. huhtikuuta 2013

Maanantain viettoa

Emäntä tuossa jo edellä kirjoittikin edellisestä yöstä. No jatketaan sit aiheesta, Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä taisin nukkua herkästi ja heräsin, kun Aku hyppäsi sängystä pois: Huusin, että Aku odota ja odottihan hän...kintut ristissä eteisessä, että tulisin oven avaamaan. Eli homma toimi sikäli, että ei tullut nurkkiin kuseksittua...kaikilla kolmella kertaa :D
Töistä palattuani sain normaalin tietokone tunnin, ennen kuin Akun tuijotus jälleen porautui poskeeni...vaatien lenkille lähtöä :) Lenkkivaatteet niskaan siis ja matkaan.
Alkumatka menikin loistavasti, kunnes Aku keksi jonkin hajun puolentoistakilometrin paikkeilla ja painui metsään...ja tietenkin Ella perään. Aloin sitten kuluttelemaan aikaani viheltelemällä, kunnes jokusen minuutin kuluttua Aku saapuikin. Aku oli kuitenkin sitä mieltä, että ehei, tää homma on vielä kesken ja painui takasin metsään samoja jälkiä kuin edellisellä kerralla.
Taas kului muutama minuutti ja saapuikin Ella. Hän meinas, että hänen osaltaan tuo umpihankijuoksu saa olla tältäpäivältä ja aloimme yhdessä odottelemaan Akua saapuvaksi. Kaikenkaikkiaan 17 minuuttia tuossa menikin, että Akukin lopulta suvaitsi saapua ja pääsimme jatkamaan lenkin loppuun :)
Illalla kelikin suosi, edellispäivän lumisateesta huolimatta, joten päätin lähteä Akun kanssa perustottelevaisuus harkkoihin. Kiva oli opetella uusia asioita, Aku tuntui oikeinkin oppivaiselta, alkoi loppuajasta sujumaan hyvin tuo sivulle viereen istumaan tulo, mutta paljon on vielä siinäkin harjoiteltavaa...vaan ties vaikka innostuttais Tokostakin, kunhan alkuun päästään :)
Ja kaipa tuon Ellankin kanssa täytyy tehdä samat harjoitukset...no onpa taas ajankulua tiedossa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti