sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Viikolta 37, viimein hyllyillekin käyttöä :)

Tämä viikko mennyt joltakin osin kaikenlaisen Agilityyn liittyvän kanssa puuhastellessa, osin tehnyt naapuriseuran mestiksiin kisaratoja (Kiitokset konsultointiavusta Kermisen Petterille, joka tarkasti että kisaavien rata on asiallinen), osin hoidellut oman seuran talviharjoituspaikka hankkeeseen liittyviä juttuja (Keinonurmea ja sen kuljetusta) ja tietysti kaikkea pientä muuta.

Lauantai aamuna suuntasin jo aamusta kohti Lohjaa, siellä oli Lägin järjestämä Vappu Alatalon koiran motivointikurssi. Kurssi alkoi yhdeksältä ja sisälsi puolentoistatunnin luennon alkuun aiheesta, jonka jälkeen keskityttiin koirien (omistajien) omiin ongelmiin...kaikkien kanssa vuoronperään, vuoro kesti noin 20-30 minuuttia/koirakko.
Paljon saatiin hyviä ohjeita, miten saadaan Ella kulkemaan, vaikka on tuo jo nyt parantanut otettaan viimekeväästä...ehkä haasteellisin tehtävä mulla on korkean C:n opettelu, jolla saa kiinnostavuutta Ellan silmissä (korvissa) ja "pamputtaminen" vähenisi :)

Aiemmin viikolla olin sopinut, että menen tuon kurssin jälkeen pikaisesti poikkeamaan Ojangon koiraurheilukeskuksessa, kun sieltä on tulossa meille (ForPK) keinonurmea 600 neliötä...ko. henkilö jonka kanssa sovin tapaamisesta, oli aamupäivällä BAT in kisoissa kilpailemassa, mutta soitti päivällä, että hän jättää kisojen infopisteeseen tiedon, että mä menen katsomaan keinonurmea, josko joku päästäisi mut halliin...nuo kisat siis oli hallin pihalla.
Melkeinpä heti tuon puhelun lopettamisen jälkeen, tuli Lintusen Hennalta viesti, että mä näytän sulle sitä hallia :D kiva, kun heti kaveri esittelemässä paikkaa, vaikka vieraalta kyselee :)
BAT in kisakirjeestä katsoin, että siellä alkaa Maxien rataantutustuminen 16.15 eli hyvissä ajoin olisin paikalla, vaan kun perille pääsin tuonne, kello oli 16.20 ja lopettivat juuri kisan...että palkintojenjaon näin :)

Pääsin kuitenkin keinonurmen näkemään...ja eihän se uutta ole, eikä sitä pitänyt ollakaan, mutta meillä kyllä kelpaa aikansa hyvinkin...on tuokin jo edistystä maneesinturpeesta...ym. (lisistä ;)

keinonurmi odottelemassa Forssaan pääsyä :)
Kaikista tärkeinpään sentäs tuolla kerittiin, nimittäin buffetti oli vielä auki ja sieltä ostin itselleni makkaran ja mehun...Ellakin sai vielä puolikkaan palaneen makkaran (oli tuolla mieli hyvä siitä). Lisäksi ostin virikkeeksi sellaisen kumipallon, millä on jalat ja pilli sisällä..se tuntuu kivalta :)

Sunnuntaina 15.9 oli pitkästä aikaa kisapäivä. Olihan tuossa Ellalla takana kahden viikon (vähän ylikin) antibioottikuuri koska kynsinauhat tulehtuivat ja kalvoi jalkansa pahoiksi...viikko sitten näytti vielä karseelle, kun kalvoi uudelleen, mutta nyt suht hyvät siihen nähden.
Kisa-aamu koitti, itsellä lievää lenssunpoikasen alkua..kurkku karhea, päätä särki, pukamat vaivas ja muutenkin paikat vähän kolotti :) Erittäin lupaava kisa-aamu siis :)

Pelipaikalla olimme noin 11 aikoihin, kun rataantutustumisemme oli 12.05, eli siis hyvissä ajoin.
Kisapaikka näytti kivalle, kuten aina...ja meille uusi tuomari aiheutti pohdintoja, että millaisiahan ratoja hän tekee, mutta kivalta vaikutti kyllä :)

http://www.youtube.com/watch?v=wBCW3gl63rg&list=PLBE1593CCE976FA19&index=38

Radat käytiin takaperoisessa järjestyksessä, eli C rata ekaks, sit B rata ja A rata viimeksi...ihan kivasti meni, kuten videosta kävi ilmi...5 Ratavirhettä (kepeiltä) ja -3,76 aikaa, eli alle ihanneajan...sijoitus 2. Ilman tuota keppivibaa, oltais saatu Luva, mutta tämä on lajin henki (ja suola) :)

C Hyppyradan palkintojenjako
Hienoa, kun Kujalan Juhakin oli kisapaikalla ja antoi palautetta radasta suoraa (näki kuulemma, että aloin jännittämään ennen keppejä ja meno muuttui jäykemmäksi, kun ennen ollut rentoa)...tosin kyllä kehitysneuvojakin liittyen Ellan lämmittämiseen...tai jäähtymiseen lämmityksen jälkeen :)
Kovasti lämmitti mieltä myös, kun Mäkelän Reetta (tuomariharjoittelija Vihdin ja Salon kisoissa) tuli kehumaan menoamme, että oli oikein ilo katsella edellisten kisojen jälkeen.

B rata oli agilityrata, jossa oli melko haasteellinen lähtö...kaakosesteenä oleva putkenpää, oli melko lähellä kolmosestettä, jolloin on vaara, että koira säntääkin sinne...

http://www.youtube.com/watch?v=ihKz6MnPzeE&feature=youtu.be

Hienostihan se kuitenkin meni :) Ei aikomustakaan Ellalla mennä lähdöstä tuonne putkeen...mutta valitettavasti kuitenkin 10 RV ja 4,8 sekkaa yliaikaa...sijoitus kuitenkin 3. UPEAA :)

B radan palkintojenjako

Vähän kävi mielessä tuon jälkeen, että voisihan sitä A radaltakin palkinnon ottaa, mutta ei tuo nyt ihan niin mennytkään...maaliin kuitenkin päästiin, Taisi joko Ella väsähtää, tai sitten jäi vaan haikailemaan palloaan, jonka jätin lämmityspaikalle odottamaan radan loppua...meno oli nimittäin niin tahmeaa koko radan, kunnes viimeisestä putkesta puomille tullessa Ella väänsi hanat auki ja sit mentiin...puomille ja renkaan sivutse, jonka korjasin...ja siitä maaliin...Tulos kuitenkin 15 RV ja yliaikaa puolminuuttia...joten sijoitukseksi jäi 5. (viimeinen tuloksen saanut).

Päivän Saldo 2 ja 3 palkinto pokaaleineen...ja 5 kiloa koiranruokaa (lahjakortit)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti