maanantai 11. maaliskuuta 2013

Sunnuntain viettoa

Tänään 10.3. Melko kolean yön (aamulla -26) jälkeen kesti tuo lämpiiminenkin melko kauan, joten tein päivällä Palveluskoirien tietokonehommia...kaiken muun lomassa.
Iltapäivällä Aku sanoi, että nyt se takapuoli irti siitä tuolilta ja lenkille meidän kanssa...No lähdettiinkin, tarkoituksena taivaltaa Nk. Lapinkalma, eli Kangasniemen tielle ja takaisin...eli koirat saa olla kokomatkan irrallaan. Pidempään lenkkiin ei viitsinyt lähteä, kun Ellalla iltaharkat vielä edessä.
Menomatka meni hyvin, paitsi koirien piti jälleen tehdä santamontulla lenkki, kun siellä on peurojen ruokintapaikka. Paluumatkakin meni naapurin ladolle saakka hyvin (n250 metriä kotiin) kun Ella haistoi ilmeisesti jonkin otuksen (kettu, supi tms) kun lähti kuin ammuttu ladon ohi...ja ojan ylitte...sen verran oli siis jäässä, että tuosta pääsi. Haukku oli melkoinen, jos siis tuota Ellan kohdalla voi haukuksi sanoa, sellaista kirkumista paremmin.
Siinä sitä sit haeskeltiin ympäri metsää pari kymmentä minuuttia, soitin jo Sinikallekin, että onko kotia tullut, kun ei näkynyt eikä kuulunut. Viitisen minuuttia meni, kun S Soitti takaisin, että nyt tuli just kotia. Mekin tuosta sit Akun kanssa palailtiin, kun ei viitsitty sinnekään jäädä :D

Illalla sit oli harkat Kuuman maneesilla Ellan kanssa, Tänään olikin Terhi meitä kouluttamassa. Vähän tahtoi olla alkuun jotakin mielenkiintoisia hajuja Ellan mielestä ja jäi niitä haistelemaan. Sieppasin koiran syliinsä ja kas...sellainen räjähdys, että oksat pois omenapiirakasta :D
Tuosta kun kannoin hänet takaisin lähtöön, niin sit mentiinkin lähes kuin ihmisen mieli...ja tällä kertaa se oli jopa kuin minun mieleni :) No muutaman kerran palasi putkesta puolivälistä takaisin, mut siihen nyt ei syytä keksinyt.

Vaan nyt nukkumaan

1 kommentti:

  1. Näyttipä se lato ja ympärystä tänäänkin vetävän puoleensa. Lato tutkittiin tarkkaan sekä päältä, että sisältä :) Sen jälkeen santakuopalle jälkiä tutkimaan...ja kieriskelemään peuran sonnassa...siispä pesulle :)

    VastaaPoista