keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Kyläilyä ja kiihdyttelyä :)

Sunnuntai 28.7.2013
Niinhän se neljäviikkoa on taas huvennut, että ei ole kerinnyt kissaa sanomaan. Tai kai senverran sentäs, mutta ajatuksia ei ole "paperille" saanut :)

Agirodun jälkeen pidetty lomaa, että ei oikeastaan mitään mainittavampaa ole suoritettukaan. No seuran omat mestikset oli tuossa 18.7, mutta niistä juurikaan ei jäänyt jälkipolville muisteltavaa...tai no kerrotaan nyt sen verran, että Kartturi töpeksi meillä...Mölleissä hartaasti...ei odottanut tuomarin antamaa lähtölupaa ja lähti radalle heti kun edellinen tuli pois...Että tuo jurppi :/ No kerran tuokin oli koettava..toivottavasti ainoan :) Kisaavissa sit Ellan kanssa maltettiin odottaa lähtövuorommekin, mutta Ella ei vaan kulkenut edelleenkään...ja sit vielä kakkahätä yllätti kesken matkan...vaikka tuon olin lenkittänyt kun kentälle tultiin...no se kai ei vielä silloin ollut...kaikenkaikkiaan noista mestaruuskisoista jäänyt itselle mieleen, että omat kisat kärsii tuossa, kun, ekaks ottaa ilmoittautumiset, juoksee tulospalvelua pitämässä välillä ja välillä koittaa kisatakin :/ ei ainaskaan keskittymään kerkiä.

Tiistaina 23 päivä oli Sinikka Leino-Rahikan koulutus kentällä ja siellä sai taas paljon hyvää vihjettä, mitä tehdä. Mukava nähdä, kun Aku pysyi hanskassa ja Ellallakin vauhti löytyi taas :) kerrassaan hyvä mieli jäi tuosta...toivottavasti seuraavassa kisassakin, jonneka en vielä ole edes ilmoittautunut, löytyisi hyvä fiilis.

Sinikan harkoista lähdimme pikaiseen lomareissuun kohti Itä-Suomea. Ekana iltana ajoimme Kouvolaan ja siellä yövyimme Kevätti nimisellä Leirintäalueella. Kiva rauhallinen paikka, missä ihmiset tervehtiikin :) Ainoa miinus, minkä voi mainita, niin kännykän navigaattori ohjasi mennessä yhden tiehaaran liian aikaseen, suoraa naapurin navetan taakse :D No palasimme, kun oli tiellä enempi lehmänjälkiä :)

Tuosta sit matkasimme kohti Lappeenrantaa ja Imatraa, sieltä Ruokolahdelle ja Puumalaan. Puumalassa oli aikomus mennä parkkiin Koskenrannan leirintäalueelle, mutta siellä alkoi sähköpaikat olla jo täysi (loput olisi olleet vinoja) joten päätimme jatkaa matkaa..menimmekin sitten Mannilanniemen Vapaa-aika keskukseen...joka olikin kiva paikka...tosin pienen ja mutkaisen tien takana. Nurmikenttää ja luontopolkua, vakituiset tavattoman ystävällisiä ja huomenta sai sanoa kaikille :) Saunassakin tuli käytyä, sekä uimassa...pururata kierrettiin koirien kera. No eihän me tuollakaan vuorokautta kauempaa, kun varsinainen matkan pääkohde läheni. Eli matkasimme Ristiinaan katsomaan Ellan kasvattajaa, sekä Elli äitiä.

Siellä sit aika kuluikin rattoisasti. Kahvitellen, syöden, saunoen ja tietenkin koirista puhuen...ja upeita maisemia katsellessa. Kiitokset Kati vieraanvaraisuudesta, oli todella mukava vuorokausi, kun koiratkin viihtyivät :)

Tutustumista kolmenvuoden jälkeen



hyvin menee :)



Akukin pääsi jo...ja rantaan :)



"vävypoika" joutui heti töihin :)
Kuin kaksi marjaa...Äiti ja tytär :)
kuikkakin poikkesi






kissa vahdittavana



Perjantaina jatkettiin aamusta veneilyllä ja heppojen juottoreissulla










Mennään me tytöt, ei välitetä tuosta :)








Kaikki kiva loppuu aikanaan, niin meidänkin piti jälleen lähteä eteenpäin...josko vielä joskus tiemme tuonne veisi ? :) Siitä Mikkeliin josta Jyväskylä, Keuruu ja kotia :)

Lauantaina kotiuduttiin reissusta, niin johan se taas sunnuntaina täytyi mennä :)  Vuorossa oli siis Joka Mustin kiihdytyskisat Turun Metsämäen vinttikoiraradalla.

Paikalle saavuimme kello 11.00, kuten oli kutsussa mainittu...ja ajatuksena oli, että voisi päästä kotiinkin hyvissä ajoin, vaan kuinkas kävikään. Kilpailupaikalla sit ilmeni, että Minit juoksevat viimeisinä, no niin, siinä sit meni nekin kotiinpääsy suunnitelmat...onneks tuli eväät mukaan...ainoa haitta, että jo yhdentoista aikaan oli 26 astetta lämmintä...kivuten päivänmittaan aina 30 asteeseen saakka...

Aikaa kulutellessa tuli hieman koiriakin kuskattua radan varressa ja kun Ella näki, mistä on kyse, alkoi sellainen hätä, että pakko päästä heti radalle...Aku oli hieman maltillisempi, onhan hänellä ensimmäinen kerta lajin parissa.

Saatiinhan tuo aika kulumaan ja kello oli siinä 15.00 kun päästiin viimein radalle. Ella juoksi hyvän juoksun, katse seurasi kokoajan viehettä. Aika oli 8,62, eli 0,09 sekkaa jäi kevään RotuRacen ajasta.




Akulla oli lieviä starttiongelmia. Sinikka ei huomannut sanoa, että pöllyttäävät viehettä hivenen, että Aku saa kuvan, mitä tehdään...Veto alkoi ja Aku alkoi juoksemaan, kuitenkin hivenen kokoajan päätä käännellen puolelta toiselle, ikään kuin ei hahmottaisi tms...no harmaa viehe, hiekassa...auringonpaiste ja pöly voivat kyllä sekoittaa...ja kun ei oikein kohdettakaan löytynyt, ei vauhtikaan parasta ollut...ja sit löytyi "oikopolku" vinttikoirien lähetyskopin taakse...ja sieltä viimein maaliin...lopussa tuntui vauhti parantuneen, oliskon vihdoin saanut vieheen kiikariin...No kuitenkin aikaa paloi ja aika oli lopulta 11.82...

Aku lähdössä oikopolulle


Sijoitukset olivat Ella 16. Aku 26. Yhteensä 32 koiraa miniluokassa. Tuolla siis minien kokoraja 40 cm

kiihdytyskuvat Iida/ Taru Lehtonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti